Luistelusuksen rakenteesta ja vaatimuksista
Tämä ensimmäinen kappale on lisätty tähän 14.1.2015. Kuten niin usein, niin nytkin poikkeus vahvistaa säännön. Sääntö on tässä alla, poikkeus aivan sivun alaosassa.
Saan hiihtokauden aikana lähes päivittäin postia, jossa henkilöt lähestyvät minua luisteluhiihtovälinetarpeella. Useimmiten alkutilanne on se, että ollaan kiinnostuneita luisteluhiihtosta, sehän näyttää helpolta. Henkilöt kertovat mittansa ja myös mahdollisen tulevan harrastusaktiivisuutensa. He pyytävät suosituksia ja tarjouksiakin luisteluhiihtovälineistä. Melko usein henkilön painoindeksi on päässyt nousemaan hieman tai enemmän ylipainon puolelle. Välineet pitäisi vielä saada halvalla. Minulla on kyllä vilpitön halu auttaa näitä ihmisiä asiassa. Kun siihen uhraan aikaa, joka on usein samaan aikaan sesongin kanssa, minua turhauttaa paasata samoja asoita jokaiselle erikseen ja käyttää joka kerta aikaa sen kulloisenkin tapauksen miettimiseen. Käytännössä käy niin, että jos vastaan tyhjentävästi ja käytän siihen aikaa vaikkapa puolesta tunnista tuntiin / tapaus, 8/10 ei kuulu enää sen jälkeen mitään, yksi kiittää ja yhden kanssa aletaan tekemään kauppaa. Jos pyytää samaa vaikkapa XXL:stä, Budget Sportista tai melkeimpä mistä muualta hyvänsä sähköpostilla henkilökohtaisesti, sitä ei saa. Jollain muulla alalla vastaavaa konsultointia saa, mutta se maksaa. Maastohiihdossahan kaikki on aina tehty talkoilla !!! Pyrin tässä esityksessä nyt vastaamaan tyhjentävästi enkä kirjoita kenellekkään enää erikseen ostoslistaa sinne paikalliseen Interiin. Tarjouksia tulen kyllä tekemään, mutta silloin tarjouspyynnön tulee olla yksityiskohtainen ja ko välineitä ei pysty syystä tai toisesta verkkokaupastani ostamaan.
Kaappasin netistä muutaman periaatekuvan joiden avulla asiat toivottavasti selkeytyvät.
Kuvissa on kuvattu tilanne jossa luisteluhiihdon tuleva harrastaja on päässyt koko painollaan yhden suksen päälle liukumaan...tilanne on siis se toivottu lopputulos sinnikkäästä harjoittelusta. Suksen alle kuvattu harmaa alue kuvaa suksen hiihtoalustaan .l. lumeen kohdistuvaa painetta.
Tässä kuvassa on löysä suksi joka muodostaa paineen myös jalan alle ja painealueet ovat epäselvät. Tällainen suksi on epävakaa puolikovalla ja kovalla alustalla...se ei siis tahdo mennä sinne mihin hiihtäjä haluaa. Pehmeällä alustalla suksen kanssa voi luistella. Luisto-ominaisuudet ainakin kostealla ovat heikohkot. Huomatkaa!!! Jos se kauppias laittaa asiakkaan seisomaan jonkun suksen päälle joka on jossakin laudalla ja liikuttelee suksen alla paperia eikä tiedä mitä tekee, pankaa homma heti poikki. Asiakkaan pitää tässä tapauksessa seistä yhdellä jalalla yhden suksen päällä. Jos kyseessä on kuvan mukainen suksi, paperi ei liiku mihinkään!!! Se on huono asia, mutta se pitää kertoa asiakkaalle.
Tässä suksi on taas liian jäykkä, painealueet ovat kaukana toisistaan. Suksi kyllä pysyy alla kun koko paino on sen päällä, mutta karkaa helposti kun painoa siirretään sukselle. Varsinkin aloittelijalle hankala hiihtää, eikä helppo kokeneellekkaan.
Tässä lähes ihanteellinen painejakauma ( cool=cold=pakkaskelin ). Paine saisi jakautua hieman enemmän takapainealueelle. Painealueet selkeät pehmeät, ei korkeita painepiikkejä. Suksi koskettaa lumeen jalan alla, mutta ei muodosta painetta kun vasta kevyesti kiilamaisesti kantapään etuosan paikkeilta kannan suuntaan, suurin paine kannan takana. ( Tästä myös voi havaita, että ns. combi-suksea ei ole olemassa. Perinteisen tyylin suksen tulee muodostaa paine jalan alle n. 55-60 % painolla hiihtäjän painosta ts. voidepesän tulee mennä kiinni )
Tässä taas sama kuin yllä olevassa, mutta kysymys kostean kelin suksesta jossa painealueet hieman lyhyemmät ja terävämmät ja varsinkin jättöpinnalla paine laskee nopeammin ja katkaisee kosteudesta johtuvaa imuvaikutusta
Kun henkilölle on päässyt kertymään hieman ylipainoa ja hän haluaa mahdollisimman lyhyen luistelusuksen joka on vielä halpa, on yhtälö mahdoton ( toki riippuu siitä mikä on kenellekkin halpa ) Halvemmissa suksissa käytetään halvempia materiaaleja joiden lujuus ja jäykkyys on heikompi. Lyhyempään sukseen käytetään vähemmän laminaatteja kuin kalliimpiin versioihin. Kun tehdään edullisempia versioita, niiden muotoihin ( profiileihin) kiinnitetään vähemmän huomiota. Eri merkit tarjoavat eri kategorioihin välineitä. Minun mielestäni ns. harrastajakategorian luistelusuksissa liian usein ainoa asia joka viittaa luisteluun on teksti "skate". Tilanteessa jossa hiihtäjä on korkeintaan normaalipainoinen ja suksi valitaan juuri hänelle, löytyy kyllä ihan kelvollisiakin. Nämä ovat niitä alle 200 :n suksia ( siis pelkät sukset ).
Aktiiviharrastajakategorian sukset pyörivät siinä reilut 200 - 300 . Sieltä löytyy jo useita hyviä malleja ja jotkut ovat tehty niin hyvistä materiaaleista, että kestävät jo sitä hiihtäjän ylipainoakin. Myös pohjamateriaalit alkavat lähennellä kisasuksen pohjaa, tai ovatkin sitä. Tässäkin kategoriassa suksissa ja eri merkeissä on valitettavan paljon eroa.
Kilpasuksi tai käytetty kilpasuksi on se paras vaihtoehto, usein vaan kilpahiihtäjä on aika kevyt ja näin riittävän jäykkiä lyhyitä on vähemmän ja muutenkin näitä on vähän tarjolla. Jos hyvä löytyy, siitä kannattaa maksaa se 300 siteineen koska se on usein parempi kuin uusi...mutta mutta, mistä niitä saa ?
Hyvä luistelusuksi on siis ns. vapaalta jalkavuudeltaan matala ja suksen jäykkyys kiristyy progressiivisesti paineen lisääntyessä. Suksen loppujäykkyys on suurempi kuin hiihtäjän paino ( aivan erikoispehmeitä kelejä lukuunottamatta )...sitten tulee vielä painealueiden pituudet, sijainti ja muodot.
Toivottavasti tämä nyt hieman selventää ajatuksia. Tarkoitukseni ei ole olla ylimielinen niitä kohtaan jotka tiedusteluja tekevät, mutta en halua myöskään tehdä työtä jossa laitan 40 vuoden kokemuksen peliin, jonkun toisen hyväksi. Tämä tieto on kaikkien käytettävissä. Joku sen varmaan ampuu heti jollakin nimimerkillä jossakin foorumilla alas, mutta hän ei tiedä mitä tekee.
Siis poikkeus: Olin kokeillut Yoko YXR mini protoa jo lähes 2 vuotta sitten. Silloin tein sen hiihtotunnelissa enkä käyttänyt siihen aikaa paljoakaan. Meni lähinnä pelleilyksi, takaperin luistelua ja käännöksiä vauhdissa, kiihdytyksiä ja jarrutuksia. Lopputulema oli: Hauska, mutta ei sitä ihan tosissaan tarvitse ottaa. Nyt koko syksyn oli ollut ajatuksissa kokeilla YXC-mallin Mini uutuutta. Syksyllä en päässyt Lappiin, putkeen en vitsinyt sitä ottaa ja nyt joulun maissa luonnonlumella ei kärsinyt käyttää kun lunta oli kuitenkin vähän. Nyt on ollut pari viikkoa niin pitkiä päiviä, että ei ole jaksanut muuta kuin nukkua sen 5-6 tuntia kun on kotona ollut. Tänään oli aikaa. Baana ei ollut edes kova vaan täysin jäinen. Loistava kokeilukeli siis. Uskomatonta, uskomatonta. Olen monet kerrat hiihtänyt vastaavissa olosuhteissa ns. hyvällä luistelusuksella ja se on ollut monasti jopa vaikeampaa kuin tällä "pätkä"suksella nyt. Hiihdin siis vajaan kympin lenkin ja mietin koko ajan sitä, miten esim. luistelun aloittelija voisi kokea suksen käyttäytymisen. Se oli todella hyvä hiihtää...en varmaan itse alkaisi sitä jatkuvasti käyttää, mutta miksei välillä. Kokemattomalle se voisi olla avain helpompaan luisteluhiihdon opetteluun. Mietin samalla, miten ne siellä Kiteellä ovat sen onnistuneet tekemään.
Mika Strömmin kanssa joskus vuosia sitten useinkin keskusteltiin suksen rakanteesta. Mikan vastuulle kuuluu kisasuksen kehitystyö tehtaalla. Muistan, kun luistelusuksesta keskusteltiin ja siitä miten paine takapainealueelta siirtyy runkoa pitkin etupainealuelle. Pakkohan tuo suksi oli mitata. Suksen loppujäykkyys oli reilut 100 kg. Etupainealue on selkeä, mutta paine on maltillinen. Takapainealue alkaa vähitellen ns. kiilata n. 10 cm balanssipisteen takaa. Painealue on melko pitkä. Suksihan on vapaalta jalkavuudeltaan melko matala n. 1,7 cm. En tiedä onko tässä enemmän onnea kuin ymmärrystä, mutta varsin onnistunut konstruktio eikä lähelläkään sitä, mitä nämä ns. "pätkäsukset" olivat joskus viitisentoista vuotta sitten. Silloin olivat ylläolevan ns. overfit skin tapaisia.
Olin siis väärässä väittämällä yllä, että lyhyt hieman ylipainoinen henkilö ei voisi saada sopivaa luistelusuksea...saa, mutta onko se sitten edullinen, se jää jokaisen itse arvoitavaksi.