Maastohiihdon asiantuntijaliike

Page
Menu
News
Olet täällä:   Etusivu > Vesa Oksanen > Hiihtomatkoja > Bruksvallarna 15.-21.4.2007

Bruksvallarna 15.-21.4.2007

Vuosi sitten tuli käytyä Ruotsissa Åsarnassa huhtikuun alkupuolella. Silloin ei ollut kunnon yöpakkasia ja ladut olivat melko pehmeät. Tuolloin ajoimme autolla muutaman kymmenen kilometriä Vemdaleniin jossa luntakin oli metrin verran, itse Åsarnassa lumi oli jo melko vähissä. Viitenä syksynä on tullut käytyä ensilumen hiihtomatkalla  Bruksvallarnassa. Dagens Nyheter on useasti valinnut paikan Ruotsin parhaaksi maastohiihtopaikaksi. Ladut ja varsinkin säät ja lumitilanne ovat olleet hyvät. Parista viime matkasta tein vähän matkakertomustakin.  Nyt oli ensimmäinen tilaisuus tutustua paikkaan keväällä. Syksyllähän kaikki ladut eivät luonnollisesti ole käytössä koska lumi ei riitä kuin parhaiten pohjustetuilla urilla. Varsinainen sesonki oli jo ohi ja tiet olivat paljaat, nastarenkaita ei siis tarvittu vaikka varoiksi olin jättänyt vaihtamatta. Pihatkin olivat jo kuraisia mutta lunta oli paikoitellen tosi runsaasti, tosin vasta perillä Bruksvallarnassa. Parikymmentä kilometriä aiemmin ei olisi uskonut kuinka hyvät hiihtomahdollisuudet vielä olivat. Tukholmasta ajoimme n. 7 h yhdellä kahvi- ja toisella lounas- ja kaupassakäyntitauolla. Perillä oli lämmintä n. 10 astetta, mutta pitihän päästä ladulle kokeilemaan uusia ns. Back Country hiihtovälineitä.

                 

Sukset ovat teräsreunaiset n. 60 mm leveät ja suomu-pitopohjaiset ja tietysti melko painavat. Siteet ovat tavallista järeämmät ja kengät muistuttavat melkoisesti vaelluskenkiä. Sauvoiksi valitsin tavalliset maastohiihtosauvat joihin tosin laitoin vähän isommat sommat. Suksilla olin joskus aiemmin Teijon retkeilyalueella hiihtänyt, tosin silloin niissä oli normaalit luistelujoustopalalla varustetut siteet ja ns. kombi-hiihtokengät.

15.4. Siis kokeilemaan suksia. Latu oli kovapohjainen mutta pinnaltaan kostea. Suksi ei juuri liukunut, mutta ei kai ollut tarkoituskaan. Pito oli yllättävän hyvä. Tajusin kyllä heti, että jos näillä kuvittelee hiihtävänsä ns. cross-countryä ja vähän pidemmällä liuulla, ei ne kyllä siihen ole tarkoitettu. Suksi ulisee kovassa ja hieman hiljaisemmassakin laskussa melkoisesti ja ääni kertoo siitä, että pitosuomut jarruttavat. Sukset ovat ennemminkin sellaiseen hiihtokävelyyn sopivat. Kengät olivat aluksi tosi kovan tuntuiset ja alkoivat tietysti hangata monestakin kohdasta. Vaimolla kenkä hiersi myös heti kantapäästä. Pari tuntia tuli hiihdettyä kuitenkin alkajaisiksi.

16.4.

    

Pienen yöpakkasen jäljiltä päivä valkeni kirkkaana ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vaimo otti tavalliset kevyemmät maastohiihtovälineet, suksiin liisterit tietysti pohjiin. Itse otin nämä ns back country-välineet, olinhan päättänyt päästä niiden kanssa edes jollain tavalla tutuksi. Teimme vähän reittisuunnitelmaa; Långbortstugan, kuulosti hyvältä, siis kaukana pois. Eihän sinne matkaa kertynyt kuin reilut 10 km, mutta se vajaat 500 m ylöspäin muodostaa aina oman vaikeutensa. Jos nyt kuvittelisi vaikka koko 10 km 5 %:n nousua niin kyllä siinä kiivetä saa. Meillä muistaakseni maantiellä ko nousu on jo liikennemerkillä merkitty. Latujen hoito ns Nordic Ski spårsystemin ulkopuolella on näköjään enemmän herran hallussa. Opasteita on paljon, moottorikelkoilla ajetaan joka paikasta ja kartta ei aivan ole joka paikassa helposti luettava. Karttaan on merkitty ns merkittyjä talviteitä jotka eivät aivan kaikilta osin ole maastoon merkitty. Johtunee siitä, että mökkejä ja yksityisalueita ilmestyy tunturinrinteelle nopeammin kuin karttaa ehditään päivittää. Kun pääsee vähän kauemmas asutuksesta, alkaa karttaan ja maastoon merkityt urat olemaan yhtäpitäviä. Siis kohti sitä långbortstugania. Olimme liikkeellä jo puoli yhdeksän aikohin, alkumatkalla näimme vain pari hiihtäjää. 900 m korkealla pääsimme pois vaivaiskoivujen peittämältä vyöhykkeeltä ja jatkoimme kipuamista pelkästään valkoisten lumipeitteisten tunturien ympäröimänä. Paikoitellen kova tuuli oli tietysti jo vienyt lunta pois ja paljas tunturirakka pilkotti tietyissä paikoissa. Latupohja oli paikoitellen hieman sivussa merkitystä urasta, pohja oli kuitenkin melko kova joten ei juurikaan ollut väliä missä kohdassa hiihti. Muutamia laaksoja ylitimme niin, että laskimme puhdasta lumikenttää pitkin vinottain alaspäin, käänsimme lähes 180 astetta ja taas vinottain alas. Tässä nämä teräsreunaiset sukset ja tukevat monot olivat omiaan. Muutama paikka oli melko jyrkkä ja kun kaikkialla oli vain valkoista lunta, ei voinut kaikkia monttuja nähdä tarkasti. Tästä syystä tämä mutkitellen lasku oli turvallisempi. Ylöspäin mennessä pitopohjasuksi piti heti kun ladulla tai sitten ladun vieressä hangella oli edes murunenkin irtolunta. Kovassa jäisessä hangessa pitoa oli vaikea saada. Muutamin paikoin pääsin helpommin ylös luistelemalla ns. ankkatyylillä. Tarpeeksi jyrkkää kun tuli, otin sukset pois jalasta ja kävelin. Pääsimme tuvalle joka oli tarkoitettu jopa matkalaisten yöpymispaikaksi. Karussa tuvassa oli pari laveria, kamiina ja pöytä. Myös hätäpuhelin oli seinällä. Matkapuhelinkenttä oli myös olemassa, TeleNor luki operaattorin kohdalla vaikka muutaman kilometrin Ruotsin puolella olimmekin. Tuvassa oli luonnollisesti myös vieraskirja johon tuli merkitä omat tiedot ja reittisuunnitelma. Puolipäivä lähestyi, Norjan puolella taivas näytti hieman synkältä, mutta saimme kuitenkin nauttia auringonpaisteesta. Keli lämpeni niin, että housunlahkeet oli käärittävä ylös ja hiihdettävä paljain säärin. Samalla tietysti myös hanki alkoi paikoitellen pettää, ei onneksi pahasti. Alamäessä taas käytin vinottain laskutaktiikkaa ja ennen käännöstä kun vauhti hidastui kääntäessäni vaakasuoraan rinteen suuntaan, niin silloin yleensä suksi meni hangesta läpi. Vaimo kevyempänä pärjäsi murtsikkasuksillaan kohtuullisesti, mutta raja siinäkin tuli ainakin kertaalleen vastaan. Pääsimme sopivasti kovalle uralle ennekuin olimme vaikeuksissa. Lämmintä oli n. 15 astetta kun pääsimme kämpille. Poikkesimme paikallisesta hiihtokulttuurista sikäli, että hiihdimme lenkkimme sen n. 4 h kerralla ja tulimme kämpille laittamaan ruokaa. Paikalliset ilmestyivät ladulle vasta muutamaa tuntia myöhemmin ja viettivät sitten aikaa joko jonkun kämpän seinustalle naama aurinkoon suunnattuna tai sitten tekivät ”lumipesän” johonkin hankeen ja istuskelivat siellä mukanaan tuomillaan makuualustoilla ja söivät eväitä. Olivat sitten ulkona koko päivän…no jokainen tekee niin kuin haluaa. Kävelimme illalla vielä vajaan tunnin reippaan lenkin ja katsoimme tietysti samoja sarjoja kuin Suomessakin. Toiset olivat edellä ja toiset jäljessä.

17.4.

Auriko paistoi taas pilvettömältä taivaalta. Suunnitelma: Ylös ja kauas. Alkuun oli taas vaikea löytää oikeaan suuntaa vievää uraa, sitten se kyllä löytyi. Nyt kostautui huono valmistautuminen. Kunnon vaellusreppu olisi pitänyt olla. Se kyllä jäi kotiin. Olisi pitänyt nimittäin saada lisävaatetusta reppuun. Ylhäällä oli tosi kova tuuli jota alhaalla ei ollut havainnut lainkaan. Kiivetessä paita kastui kokonaan ja ylimääräinen tuulenpitävä puku ja käsineet olisi pitänyt olla mukana. Toinen hyvä väline olisi ollut hiihtosuunnistajan karttateline, ei olisi tarvinnut koko ajan kaivaa mytyssä olevaa karttaa juomavyön taskusta. Siis suunnitelman muutos ja edettiin osittain eilisen päivän tiedossa olevaa suojaisempaa reittiä ja sitten myötätuuleen tunturin yli ja loppumatka normaalia jokivarren latureittiä pitkin. Ensin piti selvittää n. 200 m. lasku alaspäin, aika jyrkkäähän se oli joten sukset kainalossa kävelyksi meni. Muutoin olisi päässyt suksillakin, mutta ura oli jo osittain pehmeä ja erilaisia jälkiä moottorikelkasta kävelyjälkiin täynnä. Lisäksi kun Ruotsissa on tapana pitää koiria mukana hiihtoretkellä, joskus kytkettynä ja jos muuten vaan, niin pitää aina vähän varautua. No kaikkeen tottuu kun on pakko. Taas oltiin n. 4 h suksilla. Nyt tosin istuttiin kymmenisen minuuttia tunturituvassa ja ostettiin kannatuksen vuoksi kahvit a`20 SEK / pahvimuki.  Oli muuten kymmenisen astetta lämmintä kun tultiin lenkiltä. Keli muuttui iltapäivällä kuten oli ennustettu. Tuli nähtyä sekin ihme, että sataa ihan kuivaa lunta ja kymppi lämmintä. Muutama vuosi sitten syksyllä täällä oli lähes 20 pakkasta ja satoi vettä. Se on tuo pohjanmeri kuitenkin aika lähellä joten keli vaihtuu nopeasti ja kaikki vanha ilmamassa ei ehdi aina kokonaan häipyä kun uusi jo tulee. Näin saattaa jäädä ohuita kerroksia joko kylmää tai lämmintä ilmaa johonkin tunturilaaksoon. Iltapäivällä pieni kävelylenkki, tällä kerralla tosi pieni.

18.4.

Maassa pikkuisen uutta lunta, keli vähän pakkasen puolella. Päätettiin lähteä luistelusuksilla Funäsdalen / Tänndalen-suuntaan. Liput nimittäin kaupan edessä liehuivat siksi kovaa, että ylös ei tänään olisi mitään asiaa. Välillä satoi hieman lunta ja välillä taas paistoi aurinko. Alkumatka = ensimmäinen 10 km, meni kuin lentäen. Baana oli kova, jopa jäinen, mutta uusi lumi oli siinä sopivasti jarruna joten se oli helppo luistella. Lähempänä Funäsdalenia lumi väheni. Kun ura kulki isojen kuusten katveessa, oli puista pudonnut neulasia, käpyjä ja naavaa tosi paljon. Lopulta lumikin loppui n. kilometriä ennen kuin pääsimme Funäsdaleniin. Palasimme takaisinpäin ja vaimo lähti kohti Bruksvallarnaa, itse jatkoin vielä Tänndalenin suuntaan. Muutamin paikoin myös siellä oli aika likaista ja vähälumista, mutta toisaalta vähän korkeammalla tunturinrinteellä käydessä baana oli taas loistavan luminen. Palailin sitten takaisinpäin ja keli lämpeni taas n + 5:een. Uran pinta tuli nihkeämmäksi ja olihan suksen pohjaan tarttunut varmaan pihkaa ym. neulasista. Sain kuitenkin viitisenkymppiä melko helposti täyteen. Lihaskestävyys ei oikein tahtonut riittää, olihan se kauden pisin luistelulenkki…toistaiseksi.  Lounaan ja pienen huilin jälkeen juoksin puolisen tuntia ja se taas tuntui yllättävänkin kevyeltä joten innolla odottamaan huomista.

19.4.

    

Yöllä vähän pakkasen puolella, nyt aamulla jo plussaa mutta hiihtobaana sopivasti karkea. Perinteisellä Mittåkläppenille. Vaimolle normaalit liisterisukset ja itse laitoin tunturisukset. Sama juttu kuin aiemmin, suksi ei pidä jäisellä / karkealla kuivalla lumella, mutta heti kun hieman kostuu niin pääsee mukavasti. No ei mitään, aikaa oli kyllä hieman hitaampaankin kiipeämiseen. Aurinkokin taas näyttäytyi juuri sopivasti kun lähdimme hiihtämään. Tuli heti sellainen tunne, että vaatteita taisi tulla liikaa. Jonkin verran tuli käytyä latujen ulkopuolella tunturikoivikossa pujottelemassa, muuten pääosin ladulla joka olikin isolla koneella ajettu ja hyvässä kunnossa. Lenkkisuunnitelma muuttui kun ylälenkiltä ei ollutkaan latukone käynyt Ramundbergetissä aikoihin, siksi huonolta ura näytti. Ei huvittanut kävellä muutamaa kilometriä alamäkeä, suksilla kun sen olisi hurauttanut muutamassa minuutissa. Ura oli pohjaltaan jäinen ja siihen sitten jäätynyt edellisten päivien kaikki mahdolliset auraus- ja moottorikelkan jäljet. Siinä vauhti kiihtyy erittäin kovaksi ja jarrutusmahdollisuus esim jonkun tullessa alhaaltapäin vastaan, on olematon. Ura mutkittelee sen verran, että on mahdoton nähdä riittävän pitkälle alaspäin. Siinä kun tekee paniikissa äkkipysähdyksen, on polvi- tai muun vamman syntymahdollisuus melko suuri. Hiihdeltiin siis samoja latuja takaisinpäin ja hyvä niin. Alkoi sataa sakeasti lunta juuri kun pääsimme takaisin kämpille. Tämän päivän saldo oli vajaat 3 tuntia, mutta hyvä niinkin, edelliset päivät nimittäin jonkin verran tuntuivat jäsenissä. Muita hiihtäjiä ei ennen puolta päivää juurikaan näkynyt, myöhemmin sitten muutamia. Tällaisia muutaman tunnin lenkkejä tekeviä hiihtäjiä ei paljon näy. Paikallisilla näyttäisi vakiovarusteisiin kuuluvan iso reppu, makuualusta ja koira. Kämppämme edessä olevalla parkkipaikalla oli jonkunverran hiihtäjien autoja. Olivat lähteneet tunturiin sillä aikaan kun me olimme hiihtämässä. Katselin tätä kirjoittaessani iltapäivällä kun palasivat sieltä takaisin em varusteet mukana. Luulempa, että eivät kovin kaukana olleet ehtineet käydä lumihangessa istumassa, eikä se tänään kelinkään puolesta kovin herkkua ollut. Juuri nyt on mittarissa + 2 ja tuulee kovaa.

20.4.

   

Yöllä kova tuuli. Aamulla kuultiin uutisista, että pari tuhatta taloutta Ruotsissa ilman sähköä. Lunta oli tuiskuttanut mm. oven eteen muutama kymmenen senttiä ja keli oli pari astetta pakkasen puolella. Siinä sitä sitten arvottiin, että mihin suuntaan hiihtämään ja millä tyylillä. Tuuli oli varmasti yli 20 m/s ja välillä tuli lunta oikein reippaasti ja välillä paistoi aurinko. Lähdettiin ensin vähän matkaa luistelemalla, mutta palattiin pian takaisin ja otettiin perinteisen välineet. Itse tyydyin taas tunturisuksiin. Siis tuulta ja tuiskua päin. Latukone oli hyytynyt jo kilometrin päähän varmaankin jo illalla. Tällä kelillä siitä ei niin paljoa iloa olisi ollutkaan. En nyt heti muista, että milloin olisi n. 8 km:n matkaan mennyt puolitoista tuntia. Umpihankeen ja vastatuuleen, tuntuipa päin naamaa tuulella tuleva lumi jopa melko kylmältäkin. Suomupohjasuksien ei voi sanoa juurikaan luistavan uuteen satavaan lumeen, mutta tulihan sitä sauvakävelyä ainakin harrastettua. Takaisinpäin myötätuuleen tuli sitten jo paljon mukavammin. Kun uusi satava lumi sai hieman aurinkoa ja kostui, tarttui se suksenpohjaan joten tökkimistäkään ei voinut välttää.

21.4. Uusi aamu ja keli mitä hienoin. Pari astetta pakkasta ja aurinko paistoi. Tarkoitus oli aamulla käydä tunti – pari suksilla ennen kotiinlähtöä. Luistelusuksilla liikkeelle. Kaikkia uria ei tietenkään oltu ajettu koneella ja edellisen päivän vitiä oli enemmän kuin tarpeeksi. Kiertelin lähilatuja puolisentoista tuntia ja juoksin puoli tuntia päälle…olisihan huomenna Paimiossa suunnistuskisat. Saattaa lihakset reilun parinkymmenen viikossa hiihdetyn tunnin jälkeen taas hieman ihmetellä että mitä se tämä juoksu oikein on.

« Edellinen  |   Ylös  |   Seuraava »
Page
Menu
News
Page
Menu
News

Powered by CMSimple | Template by CMSimple | Kirjaannu